Extralaina
Extralainalla viitataan lainaan, jonka yksityishenkilöt ottavat vahvistaakseen tilapäisesti heikontunutta taloudellista tilannettaan. Kaikille voi joskus tulla vastaan tilanne jossa tilapäisestä pienimuotoisesta lainasta olisi hyötyä. Tavallisia synonyymejä extralainalle ovat esimerkiksi pikavippi, pikalaina, pienlaina sekä viestilaina. Näille kaikille yhteistä on se, että ne ovat vakuudettomia. Tällaisia lainoja myöntäviä yrityksiä ovat esimerkiksi, pikavippi, ferratum ja risicum.
Extralainaa hakeaksesi tulee sinun, joko täyttää verkkohakemus, hakea extralainaa tekstiviestillä tai soittaa asiakaspalveluun. Miltei välittömästi tämän jälkeen saat lainapäätöksen, jonka ollessa myönteinen ei mene kauaakaan kunnes rahat ovat jo tililläsi. Tavallisimmin extralainat ovat suuruudeltaan 50-300 € ja laina-ajaltaan joko 14 päivää tai 30 päivää. Extralainojen korot vaihtelevat lainan suuruudesta ja laina-ajasta riippuen. Myös eri extralainoja myöntävien yritysten välillä on luonnollisesti eroa.
Perintään joutuvien maksujen määrä on viime aikoina ollut kovassa nousussa ja jonot velkaneuvontaan kasvavat entisestään. Syynä siihen, että mainitsemme tästä on muistuttaa kuinka tärkeätä on harkita extralainan tarpeellisuus ja oma takaisinmaksukyky ennen extralainan ottamista. Maksamatta jäänyt ekstralaina kulkeutuu nopeasti perintätoimiston asialistalle ja sieltä eteenpäin ulosottoon. Ulosottoon joutunut extralaina on luultavasti kasvanut hinnaltaan jo moninkertaiseksi. Ulosottoon joutunut extralaina aiheuttaa myös merkinnän luottotietoihin, joka taas puolestaan voi heikentää tulevia työn-, lainan-, ja asunnonsaanti mahdollisuuksia. Extralaina myönnetään yleensä lievemmin perustein kuin tavallinen pankkilaina. Tästä johtuen suuri osa vastuusta lepääkin kuluttajan harteilla ja on erityisen tärkeää, että extralaina otetaan vain jos sen takaisinmaksu ajallaan on mahdollista. Yleisiä pikavippifirmojen periaatteita on, että lainaa ei myönnetä alle 18-vuotiaille, muille kuin Suomen kansalaisille tai luottohäiriöisille.
Extralaina, eli pikavippi tuli Suomen markkinoille vuonna 2005. Tällöin alkoivat Suomen ensimmäiset pikavippipalvelut toimintansa. Siis jo vuodesta 2005 lähtien ovat extralainat olleet nopein ja kenties myös helpoin tapa lainata rahaa. Extralaina sopii hyvin tilapäiseen rahantarpeeseen. Jos kyse on suuremmasta, pitkäkestoisesta rahantarpeesta, on pankkilaina usein parempi vaihtoehto.
Extralainoja tarjoavia pikavippiyrityksiä kohtaan on viime aikoina kohdistettu paljon kritiikkiä mediassa. Kriitikoiden mukaan extralainat huonontavat jo taloudellisessa ahdingossa olevien asemaa ja lisäävät perintätoimistojen ja velkaneuvojien asiakasmääriä. Extralaina on heidän mukaansa liian helppo, lähes kenen tahansa saada. Pikavippiyritykset tarjoavat kuitenkin monien arvostaman palvelun. Extralaina on oiva vaihtoehto tilapäiseen rahantarpeeseen.